nokturno.org

Kevät, lyhyesti,
se on laulu:
avutonta ruohoa,
kuin paksu köysi.
Asemalaituri kukkii.
Puu puu puu ja puu –
Ei ei, tämä on auto.
Ja ne puhuvat:
teollisuus vähäistä,
hyödyttömiä päiviä,
terveisiä ja hyvästi,
ja sitten parahtavat:
Ei ei, hän on matkoilla!
Mutta missä on Hannibal,
tuuleen viritetty korva,
vihreä, musta ja harmaa –
Ei, ei se ole Hannibal.
Olen syntynyt, olen tyttö,
yhdeksän aukkoa sielussa,
antenni, ilmava koukero vai

onko tämä sittenkin elefantti?
Aurinkoa ei sanota kaljuksi.
Monelta putosi pää ja hattu,
he sitoivat ne yhteen,
talvi tuli panssariautoon,
ja minä puhuin yhä tukkani alla.
Puhuttiin myös monista muutoksista:
nokka pystyssä puiset linnut
asettuivat, asuivat aikansa ja lähtivät,
ja pilvet karisivat taivaalta,
niiden ääni sekoittui sekoittui,
meni lumi, linnut ja ruoho ja
pähkinä kasvoi puuksi asti.
Joskus on lähdettävä ja oltava valmis.
Syksyin keväin seinä karisee rappausta,
ja leijailee tästä ohitse,
ja kaikki muu sitä myöten, katto, lattia ja
kevät, lintu yrittää laulua, Berežina-joella.
Pohjoiseen menee myös lumi, linnut ja ruoho,
ne palaavat viileydessä autioihin taloihin,

ja alkavat pitkän matkan menneisyyttä kohti,
läpi huoneitten, muistamatta
onko tämä niitä jotka menivät Alppien yli.
Suuret kukat paleltuvat vietäviksi
ullakolle tilikirjojen joukkoon.
Vihreää ei ehdi nähdä ennen kuin se on puhki,
kuten naiset jotka ovat täyteläistä vuosikertaa.
Olenko jo sanonut että puut ja puitten oksat,
ja että paju ja pähkinä kasvaa täällä?
Ja että pylväs katonrajasta katosta lattiaan saakka,
että monitaitteinen katto raatelee tuulet ja linnut,
sulava lumi, metsä, kaislikko, joki ja veneet,
kuusi, mänty, koivu, leppäpuita ja paju pensas,
seinät täynnä korkeita olentoja: Venus, Jupiter
ja minä: menen yksin ulos ja leikin talon edessä,
tuuli ottaa linnut, meri paisuu, puut harvenevat,
ja lumi, linnut ja ruoho menevät pohjoista kohti –
saa ottaa kaksin käsin hatusta kiinni jos tahtoo,
marssiessa riippuu maailma jaloista, vuoroin
toisesta ja toisesta,

ja kallis puunhakkaaja palkataan sitä lohkomaan.
Ja taas tulee kevät. Pitkät viikot nainen hengittää
ja talvi jättää liereät kalossit: lähtee pohjoiseen.
Tämä valkea kaupunki
arkkitehtien pystyä käsialaa:
on talo ja talossa mies ja nainen, lapsi ja vanhus,
talo jossa tavarat on koottu epätavallisiin paikkoihin,
savuhormin jatkotornin pyörivä hattu ja kolme väriä,
ja talo josta joskus on lähdettävä ja jätettävä askeleet käytäviin.