re:suomi – Tytti Heikkinen
Kontrapunkti Teoreema
Proosa olkoon kovaa, piha, joka kivet työnsi.
Ne kaikki putosivat sylistäni,
kivet ilman jalkoja,
zart zart,
se herättäköön levottomuutta.
lapsi: kirje, joka tulee kaukaa ja työnnetään oven ali,
Pieni, pieni, pieni koira,
näkymätön kaulanauha,
niin suuri ja valkea että se täyttää talon, kun
lapsensormin naulaa sydäntä kädelläni kädessään
Olen kaivo
kaiku ja tyhjä kuva,
huone kivisiä soutajia varten,
talo kuin kota, kulunut saviruukkutalo, pienet luukut
huoneen kynnys on pelokas askel,
jäykkä liike kammiosta eteenpäin,
mykkää kuin savun kulku tai elämän.
: kirkas, hämärä, kirkas :
kaikki, mitä rakastin, kohoaa luukuista, korvista:
vuorilla leijailevat tuulen ja pilvien varjot,
sinisen lapsen täydellinen hiljaisuus,
huone talo kudoksessaan
Mutta kivet putosivat maahan,
aution hiljaiset siemenet, hämäryyteen opetetut
ja mozartin Kengät
ja runo, pääskynen kala nokassaan,
syvät pilviset äänet, metsät, piha, elämä,
niin umpeen luetut, omistetut kuolemalle,
hiljaa vereen virtaava kirkas joki.
joka päivä on juoksemista, naurua varten
nauhakengät ja pienet ruusut juoksevat kivilaiturin hauraaksi,
vilkkaat linnut ja kujat liukuvat Mutta
huoneet, talot Ja puutarha istuvat tai huokuvat
niin että voi kuulla viritetyt ilmansuunnat, oven lämpöä
miten niin aurinko kuullaan, varjon kuolema
ympärillä kivet, hitaasti maatuvat Unet rakentavat
pisaroita syvyydessä
, ,
, ,
,
(1956 Paetkaa purret kevein purjein, Tämä matka 1971)
Ensimmäinen runo
olen syntynyt, olen tyttö
monelta putosi pää ja hattu,
Savuhormin jatkotornin pyörivä hattu ja kolme väriä:
yhdeksän aukkoa sielussa.
ja taas tuli kevät, lintu yritti laulua
puu puu puu ja puu,
terveisiä ja hyvästi,
Vihreää ei ehdi nähdä ennen kuin se on puhki
avutonta ruohoa
Ei, ei tämä ole Hannibal.
Ei, ei tämä on auto.
antenni, ilmava koukero tai
vihreä, musta ja harmaa,
Hopeaa johon pakotan kuvia vierekkäin
ja naisia jotka ovat täyteläistä vuosikertaa.
Mutta missä on Hannibal?
tämä on laulu:
tämä valkea kaupunki arkkitehtien pystyä käsialaa.
teollisuus vähäistä,
Puisia lintuja nokka pystyssä
niin että ne puhuvat
Asemalaituri kukki.
Vanha osa (1754–1762) on Talvipalatsi
tässä saan sanotuksi vain että
monitaitteinen katto raatelee tuulet ja linnut
toisesta ja toisesta,
pohjoiseen menee lumi, linnut ja ruoho,
ja kevät,
ja pylväs katonrajasta katosta lattiaan saakka
Miten mahtaisi tähän soveltua pieni keskustelu? Tämä:
aurinkoa ei sanota kaljuksi.
syksyin keväin karisee seinä rappausta
ja lumi, linnut ja ruoho menevät pohjoista kohti,
Ja taas tuli kevät. Pitkät viikot nainen hengittää
ja sen ääni sekoittui sekoittui,
tuuleen viritetty korva,
ja minä menen yksin ulos ja leikin talon edessä.
Ja talvi tuli panssariautoon,
siihen ja se parahtaa:
Ei ei, hän on matkoilla.
Sitä marssiessa riippui maailma jaloista, vuoroin
kuin paksu köysi:
sulava lumi, metsä, kaislikko, joki ja veneet.
ja talo ja talossa mies ja nainen, lapsi ja vanhus,
seinät täynnä korkeita olentoja: Venus, Jupiter
ja kaikki sitä myöten, katto, lattia ja
Kuusi, mänty, koivu, leppäpuita ja paju pensas,
minä puhun tätä tukkani alla
ja pilvet karisevat taivaalla,
ja talvi jätti liereät kalossit: lähti pohjoiseen.
Onko tämä niitä jotka menivät Alppien yli?
Saa ottaa kaksin käsin hatusta kiinni jos tahtoo:
Onko tämä sitten elefantti?
tästä meni lumi, linnut ja ruoho
asettui, asui aikansa ja lähti
tulevat sieltä ja menevät tästä ohitse
On yhä nähtävissä, että Berežina-joella
tuuli otti linnut, meri paisuu, puut harvenevat.
että Borodinon taistelu oli voitto;
Ja lyhyesti:
olenko jo sanonut että puut ja puitten oksat,
pähkinä kasvaa täällä puuksi asti.
ja että paju pensastaa, pähkinä kasvaa täällä?
(Paavo Haavikko)
Puhutaan pitkän matkan muutoksista, jolloin moni palkataan ja alkaa lohkomaan kantoa.
haluaisin väistää suuret askeleet ja
palata päiviin ennallaan,
mutta
joskus on sidottava kukat yhteen
ja Joskus puunhakkaaja ullakolle.
tavarat
on koottu vietäviksi autioihin taloihin
ja käytäviin,
paleltuvat entisten huoneitten viileydessä.
on lähdettävä ja jätettävä paperinsa,
oltava tilikirjojen kaltainen, kallis
mutta valmis
epätavallisiin paikkoihin,
monista hyödyttömiin,
kuljettava päivä pengermällä ja joissa
ja läpi tämän ainoan
lähdettävä joukkoon ja kohti
menneisyyttä,
muistamatta
(1951 Tiet etäisyyksiin )