Tiina Lehikoinen: Neljä runoa
(luomistarina)
Tytön nimi oli Burberry ja pojan nimi oli Calvin,
he kävelivät kadulla pitkin askelein
ilmassa tuoksui Klein
ja kevät oli esikoita myöten auki.
Biologiankirjan sivulla viisi esitellään kimalaista:
– Kato, onpa sillä piikkinen jalka, tyttö hihittää
pojan kaulukseen,
ja poika huokuu hormoneja
kuin moniäänisireeni
tai ketsupilla vuorattu spagettilaatikko.
– Tule, mä esittelen sulle saariston eläimet,
Calvin tarttuu tyttöä kädestä ja vetää tämän perässään purjehdusaluksen kannelle.
Sieltä näkyi merelle,
ja he ruskettuivat.
Viimein paatti kolahti rantaan: oltiin Zoolandiassa.
Suut auki – Tieteskin!
He ostivat hattaraa. Tuli jotenkin harras pilvimäinen olo.
Kerrostalon lapset polttivat suurennuslasilla muurahaisia kallioon.
Heinä kellastui.
Syksyllä tytöllä oli otsallaan jo toisenlainen leija.
(bondimainen orkidea)
Jokainen pieni kyyhkynen on menetettyä leipää,
vie roskat,
nosta linnut silmiltä, ja: !
Makean veden kaipuu, jaloissa kiisseliä
+ perunoita
+ nauloja
ajatuslaatikossa pala valkoista marmoria.
Halvan samettijakkaran alla
yksinäinen nuotti, rykäisee, kun ei muutakaan keksi.
Tahmeat eläimet, vetiset,
ne suttaantuvat.
Iltapäivän raukeat nisäkkäät.
MIAMI:
on housut on paita on laukku on solmio
o[n] o[n]
pimeys.
Kampaa tukkaa.
Pieni kyyhkynen huutaa pimeydessä,
ja eteisenlattialla jonkun kyyhkynen hamuaa sardiinia.
Eläimet ovat valkoisia, paloiteltua marmoria.
Paitsi iltapäivällä,
kun ne suttaantuvat, eläimet ovat tahmeita
kuin varpaat, kun: !
– Ole hyvä, sulje ovi. Luovuta kaukosäädin. Ojenna kätesi.